Pihlajamäki, Pihlis, herättää kaupunginosana ristiriitaisia tuntemuksia. Alueeseen liittyy ennakkoluuloja asioista, mihin usein törmää Pihliksestä keskusteltaessa. Edulliset asunnot, korkeat kerrostalot ja ikävän näköiset tilastot tulevat monilla mieleen Pihlajamäestä.
Ainakaan ensimmäisenä mieleen ei tule, hetken mietinnän jälkeen kyllä, lähiö, jonka muodostama kokonaisuus on suojeltu asemakaavalla. Lähiö, joka on kaunis ja mukava asua. Kauneuden ja tunnelmallisen kokonaisuuden löydän kyllä, kun pysähdyn pohtimaan Pihlistä. Alueella on hyvät ulkoilumahdollisuudet, palvelut ja luonto lähellä tietenkin muistaen tämän kiistellyn arkkitehtuurinäkökulman.
Miksipä ihminen pohtisin Pihliksen kauneutta? Ainakaan minä en aiemmin sitä pohtinut, vaikka olen vapaa-aikaani Pihliksessä aikaani viettänyt ja paljon liikkunut. Pohdinpa joskus muuttavanikin sinne. Joka tapauksessa tänä syksynä Riina Kuikan valokuvanäyttelyn “Päivän rajamailla Pihlajamäessä” pysäytti minut pohtimaan Pihlajamäkeä ja kotiseutuani laajemminkin. Kauneutta on paljon ympärillä, mutta jostakin syystä ennakkoluulot ja mielikuvat räntäisestä lokakuusta tai kylmästä loskaisesta talvesta vaikeuttavat kauneuden huomaamista.
Ryntäsin heti ensimmäisenä näyttelypäivänä katsomaan Riina Kuikan näyttelyn valokuvat läpi. Tunnen Riinan hyvin ja tiesin, että hän on taitava kuvallisessa ilmaisussa ja toisaalta tämä elämän makuinen näyttely avautui jo ennen sen näkemistä minulle erilaisilla tavoilla. Muistan millaista oli valvoa öitä vauvan kanssa ja uskon, että Riinan temperamentilla ainoa tapa hoitaa äidin tehtävä kunnialla, oli suunnata ulos, heijailla pikkuneitiä ja keskittyä näkemään kauneus.
Voin myös kuvitella, kuinka Riina on räpsinyt spontaanisti kuvia kauniista asioista ja ajankuluksi muokannut ne koneella näyttelykuntoon. Tämän jälkeen tämä nöyrä taiteilija on varmasti kävellyt kohti Viikin kirjastoa lähes yhtä spontaanisti kuin oli kuvat ottanut ja kysynyt, voisiko pitää näyttelyn. Kun näyttelyn järjestäminen onnistui, nöyrä taiteilija käveli hyvillä mielin kotiinsa pohtien: ”Ainakin hän tarjoaa ihmisille mahdollisuuden, nähdä Pihlajamäen kauneuden.”
Suosittelen lämpimästi Riina Kuinkan valokuvanäyttelyä ”Päivän rajamailla Pihlajamäessä” Viikin kirjastossa 6.11.2009 asti. Kuvat on otettu tammikuussa 2009, kun Riinan tytär oli kahdeksan kuukautta vanha ja yön itkuisten heräilyiden jälkeen äidin oli vaikea saada unen päästä kiinni, joten hän lähti kävelemään ulos kameran kanssa.
Viimeisimmät kommentit